Koulukuljetus
Koulukuljetus
Koulukuljetusten järjestäminen 1.8.2025 alkaen
Raahen kaupunki järjestää koulukuljetuksen seuraavien periaatteiden mukaisesti:
- Kuljetus järjestetään 1–9 lk:n oppilaille ilman erillistä anomusta, mikäli koulumatka oppilaalle osoitettuun kouluun lyhintä reittiä pitkin on yli 5 km väestörekisteriin merkitystä kotiosoitteesta. Esiopetuksen oppilaille kuljetus on anottava erikseen, vaikka matka olisi yli 5 km. Esiopetuksen oppilaille koulukuljetus järjestetään päiville, jolloin oppilas osallistuu vain esiopetukseen. Kuljetusta ei järjestetä niille päiville, jolloin lapsella on myös täydentävän varhaiskasvatuksen tarve.
- Jos oppilas hakeutuu toissijaiseen kouluun, oppilaalla ei ole kuljetusoikeutta, jolloin oppilaan huoltajat ovat velvollisia huolehtimaan lapsensa koulumatkasta ja siitä aiheutuvista kustannuksista.
- Mikäli oppilas aloittaa lukuvuoden koulussa, jonka oppilasalueelle hän muuttaa myöhemmin lukuvuoden aikana, huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta.
- Jos oppilas vaihtaa kaupungin sisällä asuinpaikkaa kesken lukuvuoden, hän siirtyy samalla uuden lähikoulunsa oppilaaksi. Oppilaalla on oikeus jatkaa entisessä koulussaan, mikäli huoltaja vastaa mahdollisista kuljetuskustannuksista.
- Erillisestä anomuksesta kuljetus voidaan järjestää alle 5 km:n matkalle sellaisille oppilaille, joiden koulumatka on vaarallinen, oppilaalle liian vaikea tai liian rasittava. Anomuksen liitteenä tulee toimittaa asiantuntijalausunto (erikoissairaanhoito), josta käy ilmi perusteet kuljetuksen tarpeelle. Koulumatkan vaarallisuudesta antaa lausuntonsa teiden vaarallisuutta arvioiva työryhmä. Koulukuljetus myönnetään lukuvuodeksi kerrallaan.
- Koulukuljetuksissa käytetään ensisijaisesti olemassa olevaa julkista liikennettä seutukunnallisen joukkoliikennesuunnitelman periaatteiden mukaisesti. Koulukuljetukset järjestetään tilausajoliikenteellä silloin, kun reitillä ei ole joukkoliikennettä. Koulukuljetuksissa noudatetaan keskittämisen periaatetta, jolloin oppilaat kuljetetaan ennalta sovituilta koulukuljetuspysäkeiltä.
Ulkopaikkakuntalaisten oppilaiden koulumatkojen korvaamisesta sovitaan yhdessä oppilaan kotikunnan kanssa ja tarvittaessa sosiaalitoimen kanssa.
Toimi näin
Koulukuljetusta haetaan Wilma-järjestelmän kautta.
Lomake löytyy kohdasta Hakemukset ja päätökset, tee uusi hakemus.
Kenelle ja millä ehdoin
Maksullisuustieto
Tausta ja lainsäädäntö
Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka
- on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai
- muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.
Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.
Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.
Oppivelvollisuuttaan suorittavilla toisen asteen opiskelijoilla on oikeus maksuttomiin koulumatkoihin, jos
- koulumatka on vähintään seitsemän kilometriä yhteen suuntaan ja
- koulumatkaan käytetään joukkoliikennettä.
Jos joukkoliikennettä ei ole mahdollista käyttää, tulee opiskelijan itse järjestää kulkeminen oppilaitokseen ja hänelle maksetaan siitä rahallinen korvaus.
