Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus saada oppimisen ja koulunkäynnin tukea, kun hän sitä tarvitsee. Kun tuen tarve havaitaan, koulun on tarjottava sitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa oppilaan omassa opetusryhmässä.

Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt

Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt koskevat kaikkea perusopetuksen toimintaa. Niillä tarkoitetaan opetuksen järjestämistä oppilaiden erilaiset tarpeet ja edellytykset huomioiden. Tämä sisältää eriyttämisen, kielitietoisen opetuksen, opetusryhmien muodostamisen sekä pedagogiset ratkaisut, jotka tukevat sekä tukea tarvitsevia että tavoitekokonaisuuksittain eteneviä oppilaita. Lisäksi painotetaan opettajan roolia ryhmän tarpeiden huomioimisessa sekä koulunkäynninohjaajien ja muun henkilöstön merkitystä oppilaiden tukemisessa.

Ryhmäkohtaiset tukimuodot

Ryhmäkohtaiset tukimuodot ovat oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteuttamistapa, jossa tuki annetaan lähtökohtaisesti ryhmän tarpeisiin kohdennetusti, tilapäisesti tai lyhytaikaisesti osana perusopetuksen perustoimintaa. Ryhmäkohtaiset tukimuodot vastaavat ryhmän tasolla yleisempiin tuen tarpeisiin, kuten tilapäiseen opintojen kertaamisen tarpeeseen tai esimerkiksi oppimisstrategioiden opetteluun. Ryhmäkohtaisia tukimuotoja ovat opettajan antama yleinen tukiopetus, opettajan antama opetuskielen tukiopetus ja erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä.

Oppilaskohtaiset tukitoimet

Oppilaskohtaiset tukitoimet ovat oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteuttamistapa, jossa tuki annetaan oppilaan yksilölliseen tilanteeseen soveltuvasti, säännöllisesti ja usein pitkäkestoisesti. Oppilaskohtaisia tukitoimia ovat oppilaskohtainen erityisopettajan antama opetus osittain pienryhmässä ja muun opetuksen yhteydessä, erityisopettajan tai erityisluokanopettajan antama opetus pienryhmässä, erityisluokanopettajan antama opetus erityisluokassa sekä oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä apuvälineet. Oppilaskohtaisista tukitoimista tehdään tuen tarpeen arviointiin perustuva suunnitelma sekä hallintopäätös. Oppilaskohtaiset tukitoimet järjestetään oppilaan etu huomioon ottaen ensisijaisesti oppilaan omassa koulussa. Mikäli tämä ei ole mahdollista, oppilaalle voidaan osoittaa koulupaikka kaupungin yhteisistä erityisluokista.

Oppimisen tuen järjestelmän tavoitteena on varmistaa, että kaikki perusopetuksen oppilaat voivat osallistua opetukseen ja suorittaa perusopetuksen koko oppimäärän eli koko perusopetuksen.

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Maksullisuustieto

Tausta ja lainsäädäntö

Kaikilla oppilailla on oikeus ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin, jotka perustuvat suunnitelmallisuuteen ja ennakointiin. Tavoitteena on, että oppilas saa tukea oppimiseensa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja matalalla kynnyksellä. Ryhmäkohtaiset tukimuodot ovat

  • yleinen tukiopetus, jolla vastataan ryhmän tasolla varhain havaittuihin tuen tarpeisiin ja vaikeuksiin
  • opetuskielen tukiopetus, johon on oikeus oppilaalla, jolla ei ole riittävää opetuskielen taitoa tarvittavan oppimäärän suorittamiseksi
  • erityisopettajan muun opetuksen yhteydessä antama opetus, jossa otetaan huomioon koko opetusryhmän tarpeet.

Jos kaikille oppilaille tarkoitetut ryhmäkohtaiset tukimuodot eivät riitä, oppilaalle tarjotaan oppilaskohtaisia tukitoimia. Ne ovat säännöllisiä ja perustuvat yksilöllisiin tuen tarpeisiin. Oppilaskohtaiset tukitoimet perusopetuksessa ovat

  • erityisopettajan opetus osittain pienryhmässä muun opetuksen yhteydessä
  • erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetus pienryhmässä
  • erityisluokanopettajan opetus erityisluokassa
  • oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut.

Osittain pienryhmässä toteutettava erityisopettajan opetus tarkoittaa, että oppilas on tavallisessa luokassa mutta joissakin oppiaineissa hän opiskelee osin erityisopettajan pienryhmässä.

Erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetus pienryhmässä tarkoittaa, että oppilas saa yli puolet yhden tai useamman oppiaineen opetuksesta erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opettamassa pienryhmässä. Muita oppiaineita oppilas opiskelee tavallisessa ryhmässä.

Erityisluokkaopetus tarkoittaa kaikkia oppiaineita tai toiminta-alueita koskevaa, pääsääntöisesti kokoaikaista opetusta erityisluokassa. Oppilas voi kuitenkin osallistua joidenkin oppiaineiden opetukseen yleisopetuksessa, jos mahdollista.

Oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut ovat tukipalveluja, jotka mahdollistavat oppilaan osallistumisen opetukseen ylipäätään ja auttavat häntä saavuttamaan opetussuunnitelman mukaiset tavoitteet. Ne tulevat kyseeseen vain tilanteissa, joissa muut keinot eivät riitä.