Kunnallinen varhaiskasvatus päiväkodeissa
Raahen alueella on tällä hetkellä kahdeksan kunnallista päiväkotia.
Päiväkodit ovat pääasiassa auki klo 6.30-16.30. Ympärivuorokautista varhaiskasvatusta järjestetään Raahessa Lybeckerinpuiston päiväkodissa ja Vihannin päiväkodissa. Kummatin päiväkodissa järjestetään varhaiskasvatusta jatketulla aukioloajalla arkisin.
Vuorohoito ja jatkettu aukiolo on tarkoitettu vain vanhempien työstä tai opiskelusta johtuvaan tarpeeseen ja ne järjestetään ennalta ilmoitettujen hoitoaikojen mukaan.
Koulujen loma-ajat sekä juhlapyhät saattavat aiheuttaa muutoksia päiväkotien aukioloaikoihin.
Toimi näin
Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidossa aloittamista.
Varhaiskasvatuspalveluihin haetaan sähköisen asioinnin kautta.
Varhaiskasvatuspaikkoja voi hakea ns. jatkuvan haun periaatteella. Määräaika hakemuksen jättämiselle riippuu perusteesta, jolla varhaiskasvatuspaikkaa haetaan. Pääsääntöisesti hakemus tulee tehdä neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatusta.
Mikäli varhaiskasvatuksen alkamisajankohta ei ole ennakoitavissa ja varhaiskasvatuksen tarve johtuu äkillisestä työllistymisestä tai opiskelusta, varhaiskasvatusta on haettava mahdollisimman pian, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa ennen hoidon tarpeen alkamista.
Päiväkotien johtajat tekevät päätökset hoitopaikoista.
Kenelle ja millä ehdoin
Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.
Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.
Maksullisuustieto
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaan.
Varhaiskasvatuksesta perittävä maksu perustuu perheen kokoon, tuloihin sekä varattuihin tunteihin / kuukausi.
Tausta ja lainsäädäntö
Varhaiskasvatuksen yhtenä toimintamuotona on päiväkotitoiminta, jota järjestetään päiväkodissa.
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hänen hyvinvointiaan. Jokaiselle lapselle laaditaan päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelma.
Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä.
